personal-trainer-palvelu-siilinjärvi

Mitä käytännön hyötyä on Personal Trainer-palveluista?

Alkukartoitus.

Meillä Siilinjärven Easyfitissa käydään aluksi läpi asiakkaan liikunta- ja terveystottumukset. Tässä alkukartoituksessa myös jutellaan asiakkaan toiveista ja tavoitteista liikunnan ja tulevan harjoitusohjelman suhteen. Lisäksi kartoitetaan millaiset aikaresurssit asiakkaalla on liikuntaohjelmaa ajatellen. Seuraavaksi tehdään alkumittaukset ja kuntotestit, jotta saadaan tietää lähtötaso. Lisäksi aletaan täyttämään ruokapäiväkirjaa. Näiden perusteella sitten laadimme saliohjelman, viikko-ohjelman sekä ruokailusuositukset esimerkkeineen. Ja tästä se sitten alkaa, yhteiset treenit.

Omat tavoitteet

Jos sinulla on tavoitteita oman hyvinvointisi ja liikkumisen suhteen kannattaa kääntyä personal trainerin puoleen. Jokaisella, myös minulla on omat tavoitteeni eikä niiden tarvitse välttämättä olla suuria, jotta voisi pyytää personal trainerin avukseen. Yksi voi tarvita apua painonpudotuksessa, toinen haluaa lisää lihasmassaa, kolmas tarvitsee apua ehkäisemään tai hoitamaan jotakin vammaa ja jollain voi olla tarvetta kokonaiseen elämäntapamuutokseen. Ja kaikki nämä ovat aivan yhtä hyviä syitä kääntyä personal trainerin puoleen ja aloittaa yhteinen matka.Valmennussuhteen kannalta tärkeintä onkin päästä yhdessä  asiakkaan asettamiin tavoitteisiin.  Oman Personal Trainerin kanssa pääset tavoitteeseesi nopeammin ja helpommin kuin itsenäisesti. Sinun ei tarvitse itse suunnitella saliohjelmia eikä viikko-ohjelmia, koska ne tehdään sinulle valmiiksi, sinun aikatauluihisi ja ajankäyttöösi sopiviksi tukien juuri sinun tavoitteitasi.

Hyvin suunniteltu harjoittelu

Personal trainerin kanssa pääset treenaamaan valvotusti tietäen että tekniikat tulee tehtyä oikein ja tehokkaasti. Treeni on aina valmiiksi suunniteltu, eikä sinun tarvitse itse miettiä, että mitähän sitä tänään salilla tai lenkillä tekisi ja millä painoilla tai tehoilla.  Ja mikä parasta, oma PT kannustaa ja tsemppaa kohti parempia tuloksia ja kohti uusia haasteita. Liikkuminen ja harjoittelu on myös monipuolisempaa ohjaajan kanssa kuin itsekseen harjoittelemalla.

Minun mielestäni liikkua voi lähes missä vaan eikä  se aina edes vaadi paljoakaan aikaa. Tekosyyt on siis syytä unohtaa. Jo puolessa tunnissa saa hyvän jumpan tehtyä. Ajankäyttö ja liikuntakertojen merkkaaminen etukäteen kalenteriin ja niissä pysyminen auttaa kiireen keskellä. Jos sinulla on valmiit ohjelmat mitä noudattaa, ne tulee helpommin tehtyä kuin ilman suunnitelmaa.

Tässä vielä listana suurimmat hyödyt

  1. Parempia tuloksia
  2. Tukea ja apua turvalliseen liikkumiseen
  3. Apua ravinnon kanssa
  4. Voitte kokeilla yhdessä uusia lajeja ja opetella uusia liikkeitä
  5. Yhdessä on muutenkin aina mukavampi liikkua eli osaava treenikaveri
  6. Valmiit ohjeet, miten jumppaat kotona, salilla tai vaikkapa lenkkipolulla.

Mielestäni Personal Trainer sopii kaikille, jotka haluavat tietää lisää kuinka paljon, kuinka usein ja missä liikuntaa tulisi harrastaa. Niille, jotka haluavat oppia treeniä ja ruokavaliota. Niille, jotka kaipaavat lisää motivaatiota liikkumiseen tai elämäntaparemonttiin. Niille, jotka eivät tiedä mistä aloittaisi tai niille jotka kärsivät ajanpuutteesta. Ja niille, jotka haluavat viedä omaa treenaamistaan eteenpäin. Eli siis melkeinpä meille kaikille. Mikä onkaan tärkeämpää kuin satsaus omaan hyvinvointiin ja terveyteen? Oman kehityksen ja tulosten näkeminen palkitsee ja kannustaa jatkamaan.

Riikka

 

About Risto Savolainen

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *