Lauran kuva

Lauran projekti etenee!

Kuntoiluprojektini on päässyt nyt mukavasti alkuun, treeniä alkaa olla takana puolitoista kuukautta. Alkuperäisenä tavoitteena oli tehdä saliharjoittelua 2-3 kertaa viikossa ja sen olen pystynyt hyvin toteuttamaan. Toki mukaan mahtuu niitä päiviä, että itsensä on saanut ”pakottaa” salille, oli syynä sitten  väsymys, laiskuus tai ajanpuute, mutta itseään kun ottaa niskasta kiinni ja puoliväkisin raahautuu paikan päälle, niin yleensä parin liikesarjan jälkeen homma alkaa maistumaan taas ihan hyvälle. Kunto on pikkuhiljaa alkanut nousemaan, juoksumatolla olen päässyt ottamaan jo juoksuaskelia ja vähitellen myös kuntosalilaitteissa painoja on hilattu pikkuhiljaa ylöspäin. Myös kevätaurinko, nyt kun se on viimein päässyt paistamaan antaa mukavasti energiaa ja motivoi kuntoilemaan. Tosin ulkoilu on jäänyt kovin vähälle ajan puutteen takia, mutta lämmittävät ne auringonsäteet myös ikkunan läpi ja piristävät mieltä.

Lisämotivaatiota antoi viikko sitten PT:ni Marian kanssa tehty kehonkoostumus mittaus. Tulokset eivät olleet ihan surkeimmasta päästä mutta toki antoivat osviittaa siitä, että paljon on vielä tehtävää edessä kohti parempaa hyvinvointia. Rasvaprosentti oli mielestäni yllättävän korkea ja vaikka koitan olla tuijottelematta vain yksittäisiä lukuja ja keskittyen kokonaisuuteen, olen kuitenkin tuon kohonneen rasvan määrän takia kehossani, yrittänyt fiksata ruokavaliotani terveellisempään suuntaan lisäämällä vihanneksien, salaatin ja marjojen määrää sekä jättämällä turhat sokerit ja kovat rasvat ruokavaliostani pois.

fruit-4 Kokonaan ilman herkkuja en kuitenkaan aio olla, henkilökohtaisesti en usko totaalikieltäytymiseen missään asiassa vaan ennemmin uskon, että kohtuus kaikessa vie kohti pysyvämpiä tuloksia.

Pyrin noudattamaan pitkälti perinteistä lautasmallia ja uskon ihan perinteiseen kotiruokaan, jota aikaa säätääkseni yritän valmistaa suurempia määriä kerralla, jotta sitä riittäisi useammalle päivälle.  Nälän tunne on uusi asia, sitä en ole varmasti kahteen vuoteen tuntenut, onko siihen syynä ollut pitkin päivää tapahtunut napostelu vai vaikea elämäntilanne, jossa lähes kaikki tunteet ovat olleet turruksissa, nälkä ja jano, niistä olen ollut ihmeissäni, mutta ilolla otan ne vastaan 😊. Kertoo varmasti myös siitä, että elimistö alkaa pikkuhiljaa heräilemään ja käynnistymään parin vuoden mittaisesta horroksesta.

Matkani parempaa hyvinvointia siis jatkuu päivä kerrallaan ja kehoa tarkasti kuunnellen. Olen jo nyt todella iloinen, että lähdin tälle matkalle mukaan ja innolla odotan mitä kaikkea se vielä tuo tullessaan matkani edetessä.

 

-Laura

About Risto Savolainen

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *